Training and Coaching Philosophy

Haluamme pyrkiä rikkomaan uskomuksia ja harhaluuloja liittyen treenaamiseen ja ravintoon. Nykypäivänä tietoa on niin laajalti saatavilla että voi olla vaikeaa erottaa mihin kannattaa uskoa ja mihin ei.
Treenivinkkejä tulvii joka suunnasta ja ihmiset keskittyvät etsimään täydellisiä liikkeitä ja täydellisiä ruokavalioita totuuden ollessa jossain muualla. Kaikki meistä ovat yksilöitä, ja lähestymistapa mikä toimii jollekkin muulle, ei välttämättä toimi sinulle.
Me autamme löytämään juuri sinulle oikean suunnitelman kohti tavoitteita!
Onnistumisen avain piilee tekemisen mielekkyydessä. Jos tekemisestä nauttii, on helppoa ja kivaa lähteä treenaamaan ja tehdä terveellisempiä arjen valintoja. Kun tekeminen on mielekästä, säännöllistä, pitkäjänteistä sekä progressiivista, tulee oikeita sekä pysyviä tuloksia.
Kärsivällisyys on kaiken A ja O, pikadieetit eivät toimi. Pysyviä tuloksia havitellessa on välttämätöntä omaksua uudenlainen elämäntapa, jonka myötä terveellisistä valinnoista ja liikkumisesta tulee itsestäänselvyys ja ruutini osana arkea. Tavoitteenamme on opettaa sinulle hyvinvoinnin kulmakivet ja auttaa sinua onnistumaan.

Ville Varjoranta

Ville Varjoranta

APT – Personal Trainer

Hey! My name is Ville Varjoranta and I am a 23-year old passionate fitness competitor and a Personal Trainer from Tampere Finland! 
Despite my youngish age, ever since I was just 16 years old, I have spent the huge majority of my time discovering, researching and in practice just trying out all kinds of different methods related to training and nutrition and how can I optimise it and get the most out of it!
Right after graduating from high school, back in 2016 I wanted to expand my expertise and study for a Personal Trainer certificate! Coaching has always been a passion of mine, just as much as it is to live the fitness lifestyle myself. I want to communicate and ignite the same fire and passion I have towards wellbeing to my clients! Back when I started, I have already done all the beginner mistakes possible and learned from them, so you don't have to. With us you can start progressing right away and begin the journey towards your goal!
Erityisosaamistani on niin sanottu ”bodausharjoittelu” ja ruokavalioiden rakentaminen lihasmassan kasvatukseen tai rasvanpolttoon! Haluan erityisesti auttaa ja tukea nuoria liikkujia. Urheilu on yhtälailla henkistä kuin fyysistä. Haluan luoda motivoivan ilmapiirin ja tukiverkoston valmennettaville, jossa me uskomme (melkein) kaiken olevan mahdollista, kun siihen ryhdymme! 
I want to break prejudices and biases people might have regarding bodybuilding. It does not have to be this superficial and super self-centric thing where all you care about is yourself. When implementing this healthier lifestyle to your daily routines, it will bring joy, energy and motivation to all aspects of your life! it's not all about the gym and improving your body composition, it's simply about improving your life. 
Regarding my future, next year I'll be graduating from Tampere University of Applied Sciences as a Bachelor of Business Administration. My goal is to connect my business study background with my the knowledge I have in wellbeing and work within the wellness business sector! 
Strong body, strong mind! Join as to create something special together!

Jenniina Lehtinen

Jenniina Lehtinen

Fitfarm – Personal Trainer

Hi! My name is Jenniina Lehtinen, I am a 20-year old fitness-enthusiast and a Personal Trainer from Tampere, Finland. My greatest passions in life are general wellbeing, helping others in need and constantly improving myself and my life. I have studied my Personal Trainer certificate through FitFarm.
When I was younger, I tried all kinds of different sports from cheerleading to football, but none of them really felt like they were meant for me. My interests changed often and when nothing felt right, I gave up exercising for 1-2 years. After that when I was about 15 I found my way to the gym and that's how my journey started! I found out that I love working out in the gym and it improved my life in many different areas as well. I am still more excited as ever.
I graduated from high school in spring 2018. It took a while before I realized that I could turn my dearest hobby into my job! Before I was feeling very lost since I didn't find myself passionate about any other matter than training and wellbeing and its other aspects. Helping and motivating others is the thing I genuinely love to do and I am willing to give my all if I can bring value to someone else's life and journey to themselves.
Olen oppinut asioita treenaamisesta ja oikeanlaisesta ruokavaliosta itse ”trial and error” -tyylillä. Olen kokeillut monenlaisia eri tapoja treenata, sekä monenlaisia ruokavalioita, yrittäen löytää parasta mahdollista tapaa tehdä asiat. Nyt kun olen virheistä viisaampi, haluan auttaa sinua säästämään omaa aikaasi sekä vaivaa, jota oikean tiedon etsimiseen kuluu. 
I think that the most important thing is balance in life. Mental health is just as important (even more important) than the physical one. When you feel good inside it reflects on the outside. Training and having a proper diet should bring your happiness and energy and NOT make you feel miserable. Accepting that it is a marathon rather than a sprint to reach your goals will make the journey easier and makes it much more likely for you to reach your goals. Patience is key! I want to share all the positivity around training and going towards your goals. I am going towards my goals and dreams and promise to help you do the same! Good vibes and fun times are guaranteed with me!